"MÄ mistä alkaisin, tän laulun..."mit%!!? joo o, tämän päivän saldoksi saatiin kolme veisua säestettynä rummuilla ts. kannutukset edistyvät hyvin eli siisniinku Mainiosti(-c). Nostimme tänään vielä kissan pöydälle (kissan nimi on muuten Raimo) eli käytimme ns. sovituskynää ja rukkasimme joitain kipaleita uuteen,oikeaan,parempaan,koko ajan kehittyvään, täydelliseen muotoon. Kävimme jopa pientä yhteistyöryhmän sisäistä painia siitä, miten kappaleet x/y tulisi lopulta sovittaa, mutta raatelu tuotti tulosta ja KohuBändi KIMAIRAN kohutusta julkaisusta on tulossa entistä parempi. Saimme myös laadittua piano+rummut sovituksesta juuri sopivan räkäköhnänuhjuisen. (Räkäköhnänuhju=soundi, jonka kuulee siitä mausta, jonka voi haistaa lähiöravintolan tuhkakuppiin vuotaneesta pernavaivaisen lokkialkoholistin maksahaposta ).Päivän kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti ulkoruokailu cafe trettonissa, jossa ihanat emot tarjoilivat virvoittavia juomia ja ravitsevia ruokia suitsukkeiden tuoksussa, vilvoittavien vetten äärellä. Tämän kaiken sai maksaa jopa ihan tavallisella rahalla. FC Alavetelinjalkapallojoukkueen otteluun maksaa lippu 5€, uiminen ilmaista. NOH joo huomenna on vielä edessä pitkä ja kivinen päivä, buranaa ei o mutta ketorinia löytyy...
p.s. terkkui kooännäl. koko ajan kehittyy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti